Tanssija-koreografi

LIISA PENTTI

Liisa Pentti on keskeisiä suomalaisia koreografeja, joka on vaikuttanut eri tavoin tanssin kentällä aina 1980-luvulta lähtien. Hänen oma ryhmänsä, Liisa Pentti + Co on perustettu v. 2000.

Liisa Pentti on valmistunut Amsterdamin teatterikoulun modernin tanssin linjalta ( SNDO) v. 1986, jossa hänen pääopettajinaan olivat Pauline de Groot ja Julyen Hamilton. V.sta 1987 Liisa Pentti on työskennellyt suomalaisen tanssin kentällä tanssijana, koreografina ja opettajana mm. Zodiak – Uuden tanssin keskuksessa. V. 2000 hän perusti oman tanssiryhmänsä Liisa Pentti + Co. Hänen teoksiaan on kotimaan lisäksi esitetty mm. Pohjoismaissa, Virossa, Liettuassa, Saksassa, Hollannissa, Unkarissa ja Venäjällä.

Työssään Pentti tutkii kehollisen ja narratiivisen ilmaisun yhteyksiä ja käyttää lähteenään usein tekstiä tai kielen onomatopoeettisia ja tunteellisia ulottuvuuksia.

Lisäksi Liisa Pentti on tehnyt ja opettanut kontakti-improvisaatiota vuodesta 1981 ja opiskellut release- ja Alexander-tekniikoita ja t´ai -chitä mm. Mary Fulkersonin, John Rollandin, Dick Gilbertin sekä John Yalenezianin johdolla.

Liisa Pentin pitkäaikaisin yhteistyökumppani on säveltäjä Patrick Kosk, jonka kanssa hän on tehnyt yhteensä yli 20 teosta vuodesta 1987 lähtien. Lisäksi Liisa Pentin yhteistyö videotaiteilija Sari Antikaisen ja valosuunnittelija Mia Kivinen kanssa on jatkunut pitkään; kyseiset taitelijat muodostavat koreografin johdolla Liisa Pentti + Co:n taiteellisen ytimen.

Pentti on keskeisiä keskipolven koreografejamme, joka on menestyksekkäästi koonnut ympärilleen useita kansainvälisiä työryhmiä ja toiminut sillanrakentajana eri sukupolvien välillä. Hän on tehnyt uraauurtavaa työtä tuomalla työssään monia uusia tanssin virtauksia Suomeen sekä vaikuttanut Suomen tanssielämän kannalta erittäin tärkeän Zodiak - Uuden tanssin keskuksen luomiseen. Hän on myös Sivuaskel-festivaalin perustajia ja on toiminut Zodiak - Uuden tanssin keskuksen taiteellisessa toimikunnassa v. 1987 lähtien.